x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Joose Berglund



Tänään kuullaan Joose Berglundia, joka on levy-yhtiömme toimitusjohtaja. Mies tuli 25 vuotta sitten kaverinsa kanssa vahingossa Stupido Recordsin, josta on muodostunut Joosen lisäksi merkittävä tekijä suomalaisessa indiekentässä! Me tapasimme Joosen kanssa kolmisen vuotta sitten kun "Waltz To Paris" EP:mme julkaistiin ja melko pian sen jälkeen pääsimme Stupidon "listoille". Olemme aina saaneet täysin vapaat kädet kaiken tekemisen suhteen, mistä suuret suuret kiitokset. Toinen yhteisproggis on nyt purkissa! Helei!

"Aino pyysi hänen taustajoukoissaan vaikuttavia kirjoittamaan, millaista on tehdä duunia Venna-yhtyeen kanssa.

Mulle tuli heti ekana mieleen tuo Soundin takavuosien sarja Päivä rockteolllisuudessa. Lapsena tuli tarkkaan luettua siinä esiintyneitten kuuluisien ihmisten toilailut.
Tai no okei, Yari ja Kari Peitsamo oli mulle kuuluisia, 98,2 % suomalaisista ei ollut varmaan koskaan heistä kuullutkaan.

Mutta, anyway, mun päivä rockteollisuudessa alkoi sillä että odotin soittoa rahtifirmasta, että Tin Roofin tuoreet ceedeet olisivat oven takana ennen kymmeneltä alkavaa ennakkokuuntelusessiota. Näin oli näet luvattu.

Oon varmaan kymmeniä kertoja herännyt rahtifirman soittoon, että tavara olisi tulossa aamukahdeksalta Roballe. No, työntäkää sit vaan käytävän vessaan venttaan, että kultturityöläiset ehtii paikalle.

No, tänä aamuna puhelin ei sitten soinutkaan, vaikka toimitus oli nyt tilattu varta vasten kotiin.

Ja samaan aikaan satoi Helsingin kadulle ensilunta. Radiossa sanottiin, että Seiskan ratikka on suistunut kiskoilta Hämeentiellä. Unohdin tämän kaiken autuaasti, kun ihmettelin miksi liikenne ei vedä ja luikastelin pikkukengissä kohti catering-mestaa, jossa kahvia vielä keiteltiin. Kompastelin paria minuuttia vaille kymmenen kahvikalusto sylissä kuuntelumestan hissiin.

Itse vetäydyn kuitenkin elokuvateatterin hämärässä sähköpostien pariin, joita en ehtinyt selata aamulla. Aika haipakkaan levy olikin jo lopussa. No, olinhan mä sen kuullut jo moneen kertaan, mutta en ehkä niin moneen tai niin aikaisin kuin jengi voisi kuvitella.

Meillä Stupidolla annetaan artistien duunata oma juttunsa ilman, että siihen on koko ajan joku puuttumassa. Saatikka, että ruvettais neuvoon, mitä vedät päälles tai mitä puhut haastateluissa. Esim. meitsie ei yleensä koskaan käy edes studiossa kesken sessioiden istuskelemassa. Joskus maailmassa oli tapana viedä viimeisenä mikauspäivänä studioon hieman juotavaa, mutta sekin alkaa olla mennyttä maailmaa. Aika harvoin kukaan enää miksaa studiossa, niin, että koko bändi on paikalla ja näin. Ajat muuttuu ja me niiden mukana.

Aino teki muutaman haastattelun ja edessä olikin enää kahvikaluston palautus. Sitten kotiin odottamaan levyjä, jotka tietysti saapuvat viittä yli kaksitoista.

Aino tuli hakemaan niitä ja samalla haettiin Robalta laulukamat, löytö konkurssipesästä oli kuitenkin keikalle liian massiivinen. No, sainpa hieman kuntoilua, kun raahasin niitä klitsusta päivänvaloon.

Sitten pikavauhtia takaisin Krunikkaan, koska Ainon tiedottaja Katja on tulossa hakemaan levyjä. Kun oon uudestaan kämpillä ihmettelen, mitä helvettiä Johnny Lepola tekee meidän pihakadulla. Oon tietysti autuaasti unohtanut sopineeni hänen kanssaan nettiaiheisen palaverin.

No eikun levyt Katjan auton ikkunasta sisään ja kahville. Taas!"

Joose Berglund
x

Julkaisukonsertti - Tekijät kertovat: Eppu Helle



Huh! Takana on loppuunmyyty ensimmäinen julkaisukonsertti ja juuri kun postaan tätä tekstiä ilta numero kaksi on loppuunvarattu! Eilen olimme kuin herran kukkarossa Kapsäkissä. Kotoisaksi tunnelman teki myös se että luottomiksaajamme ja ystävämme Eppu Helle oli paikalla ruuvamassa saundit kohdalleen! Akustisten soittimiemme miksaaminen ei ole helpoimmasta päästä, mutta Eppu osaa hommansa täydellisesti. Eppu on kiertänyt kanssamme mm. Ilosaaressa ja Flow-festivaaleilla. Se että miksauspöydän takana on ystävä, joka tuntee jokaisen kappaleen, rauhoittaa kun jalat tutisevat. Ja sekin tietenkin auttaa että tyyli ja huumorintajumme  natsaavat kuin nappi silmään! Ole hyvä Eppu!

"Sanotaan, että salimiksaajan homma on yksi maailman epäkiitollisimmista ammateista; kaikki huomaavat, jos jotain on pielessä, mutta jos kaikki on kunnossa, juuri kukaan ei edes huomaa että miksaaja on olemassa.

Sanotaan myös, että musiikki on aikakone. Tietyt tyylit ja äänimaailmat ovatkin kuin tuokiokuvia eri ajoista, ja paikoista. Tämä pitää varsinkin paikkansa Aino Vennan musiikissa, niinkuin monet ovat toki jo pitkään sanoneet.

Konserttitilanteessa haaste onkin siirtää koko yleisö eri vuosikymmenelle, maahan tai mantereelle lähes ainoastaan musiikin voimalla. Taian tulisi säilyä rikkumattomana ensimmäisestä nuotista viimeiseen, ja kappaleen vaihtuessa tunnelmasta toiseen. Ihan aina ei osu, mut ces't la vie. Onneksi näissä hommissa ei tarvitse koettaa ikinä uudelleen.

Varsinkin akustisten instrumenttien kanssa, joita tässä yhtyeessä riittää, tavoite on ammattikielessä transparentti äänikuva, joka rikotaan vain kun aikakone sitä vaatii. Kaiken alkuna onkin mikrofonivalinnat. Lähtösoundin pitää olla terve, ja luonollisen kuuloinen ennen kuin alan edes ruuvaamaan ääntä. Miksaajan tehtävä tämän yhtyeen kanssa korostuukin mentäessä elokuvallisiin aineksiin. Toisin sanoen pitää saada soittimet, ja yhtye kuulostamaan omalta itseltään, ja häivyttää pois se, että musiikkia vahvistetaan.  On vain esiintyjä, ja yleisö."

Eppu Helle
x

Julkaisukonsertti - Tekijät kertovat: RIIVARI



Tänään lähestymme tekijyyttä hieman ulkomusiikillisemmin! Vuorossa ovat RIIVARI vaatemerkin Kaisa Riivarin ja Jenni Salminen! Kaisan kanssa on yhteistyötä tehty vuosia, Suzetten musiikkivideosta lähtien ja yhteistyömme huipentuma oli viime uuden vuoden Savoy-teatterin konsertti! RIIVARI vaatemerkki ottaa samalla tavalla menneestä vaikutteita kuin meidän musiikkimme, mutta heidän huumorinsa on huomattavasti hersyvämpää! Ei siis ole ihme että kaksi tällaista tekijää ovat löytäneet toisensa! Ensivuoden alusta kaksikko suuntaa Aasiaan, mikä onkin aivan oikein, sillä maailma on heidän osterinsa...Näin Kaisa kertoo uusissa esiintymisvaatteissa nähtävästä kuosista:

RIIVARIn syksy / talvi 2014 malliston "Psycedelia"-kuosi on kaleidoskooppimainen maisemakuva luonnosta. Aino Vennalle tehty ´special edition´-väritys kuosista syntyi kuunnellessani kappaletta Tin Roof. Kuosi on kuin sammaleinen katto, johon on varissut oksia ja lehtiä. Musiikissa kuultava maagisuus ja mystisyys yhdistyy loistavaksi kokonaisuudeksi Psycedelia-kuosin kanssa.”


Jenni Salminen kertoo esiintymisvaatteiden valmistamisesta: "Mittatilaustyötä tehdessä prosessiin kuuluu tuotteiden välisovitukset asiakkaan kanssa. Nämä hetket tuovat tekemiseen pienen bonuksen, sillä se antaa mahdollisuuden tutustua tyyppiin paremmin. Tässä projektissa se on tarkoittanut yhteisiä kahvihetkiä ja antoisia juttutuokioita yhdessä Ainon kanssa. Vaatteiden sovittamista unohtamatta. On mahtavaa saada seurata bändin matkaa näinkin läheltä!"


Kaisa Riivari ja Jenni Salminen

www.riivari.eu 

x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Ville Pystynen



Levyn julkaisupäivä! On paikallaan että rumpalimme Ville Pystynen, joka oli Aino Venna-yhtyeen ensimmäinen jäsen, kertoo stailistaan, cahonitastaan ja avaa hieman bändin työskentelymetodeita! Pystysestä itsestään on sanottava, että Ville on ollut bändin dynamo alusta alkaen. Ville bongasi bändiin vanhan bändikaverinsa ja hyvän ystävänsä Joonatan Kotilan ja orkesteroi Joonatanin pitkälti kaikki nauhoitussessiomme! Sen lisäksi että hän pyörittää omaa levy-yhtiötä Rapu Recordsia ja studiota Kampissa, hän pitää ja on pitänyt miljoonaa klubia Helsingissä! HUH!

"Aino pyysi minua mukaan bändiin soittamaan cajonitaa heti nähtyään minut esiintymässä Helsinginkadulla tuurauskeikalla Osakeyhtye -nimisen perinnemusiikkijoukkion riveissä vuonna 2011. Aino ihastui sudeilla soittamaani erikoiseen pieneen puiseen laatikkoon ja sen soundiin. Olin ostanut tämän mahtavan soittimen vuonna 2010 Amsterdamin lomalta. Yritän muilla mailla vieraillessani mahdollisuuksien mukaan hamstrata ainakin yhden uuden soittimen mukaani. Cajonitani on saksalaisen Schlagwerk tehtaan valmistama. Tietojeni mukaan cajonitoja ruvettiin valmistamaan, kun tehdas huomasi, että normaaleja cajoneita valmistaessaan heiltä jää huomattava määrä hukkapuuta ja halusivat tehdä asialle jotain. Näin syntyi cajonita. Cajonita toimii samalla periaatteella kuin normaali cajon, mutta se on kolme kertaa pienempi ja itse soitan sitä osana rumpusettiä snaren tilalla. Muu settini koostuu kahdesta symbaalista, hi-hatista sekä vanhasta matkalaukusta, joka toimii basarina ja roudauscasena. Matkalaatikon sisään mahtuu kaksi peltiständiä, haitsuständi, basarin pedaali ja cajonita. Lisäksi matkalaukun lisäksi tarvitsen keikoille lähtiessäni vain pelticasen, joka kulkee olalla.

Se soittimista.

Kun teemme biisejä, Aino tuo bändikämpälle kitaran ja soittaa ja laulaa meille biisin ja ryhdymme sen jälkeen yhdessä miettimään mitä biisi kaipaa, eli sovituspuuhiin. Tuon itse Aino Vennan kappaleisiin rytmejä hyvin laajalta skaalalta. Tin Roof levyllä on mm. eräästä Björkin biisin remiksistä lainattu rumpukomppi sekä lempparirytminä tältä levyltä, marssi-reggae.

Ylipäätänsä en halua soittaa "normaaleja" komppeja vaan yritän aina miettiä, miten naittaa kaksi toisistaan täysin poikkeavaa musiikkityyliä keskenään. Kun kyseessä on hempeä balladi, mietin miten voisin käyttää esimerkiksi Squarepusherilta oppimia rytmejä kappaleeseen.Toisaalta saan myös bändikavereiltani paljon feedbackia ja joskus esimerkiksi basistimme Erikin keksimä komppi jää pysyvästi osaksi biisiä. Erik ja Joonatan ovat pettämättömiä tyyliniekkoja ja osaavat usein auttaa, jos kappaleeseen ei tunnu heti syntyvän oikeaa tunnelmaa. Pääasia on, että tehdään yhdessä."

Ville Pystynen

x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Joonatan Kotila




Kitaristimme Joonatan Kotila on suorastaan maaginen henkilö. Joonatan näkee biisien puaniset langat selvemmin kuin kukaan tuntemani, miehen kitarasoolot vavahduttavat maailmaa ja musiikkia nähneitä sydänjuuriaan myöten, myös bändin sisällä. Pikemmittä puheitta päästetään maestro itse kertomaan saundistaan!

"Kitarasovitusten yhtenä johtoajatuksena minulla oli rajoittaa kitarat korkeintaan yhteen sähkö- ja yhteen akustiseen kerrallaan ja näin pakottaa itseni sanomaan kaikki tarvittava mahdollisimman vähillä elementeillä. Levyn kappaleet kaipasivat herkkää tatsia ja ilmaa sovituksiin niin että jokainen yksityiskohta on perusteltu ja tärkeä. Näin laulu ja bändi tulevat iholle eivätkä piiloudu äänivallin taakse. Riisuttu äänikuva toisissa kappaleissa tuo myös lisää voimaa levyn suurieleisemmille kohdille. Vastakohtana sovitusten niukkuuteen, soittotyyliin ja kitarasoundeihin piti kiinnittää erityistä huomiota. Tämän levyn musiikillisen viininhaistelun myötä olen tullut muun muassa tulokseen plektramateriaalien suhteen että kamelinluisella plektralla soittaessa yläsävelsarjat soivat kovempaa kuin amerikanbiisonin sarvesta tehdyllä.


Pääasiallisina soittimina käytin vuoden -48 Gibsonin ES-150 kitaraa, Walter Penzelin 50-luvulla rakentamaa orkesterikitaraa sekä 30-luvun alun saksalaista luuttukitaraa. Jaoin signaalin kahteen vahvistimeen josta toinen oli Dynacord DA16 jota soitin Siemensin 15-tuumaisen (alunperin luultavasti elokuvaprojektorin äänentoistoon tarkoitetun) kaiuttimen kautta. Vahvistimessa on vanhan jazzin ja rock´n rollin katkuinen pehmeä soundi joka tarvittaessa myös särkee persoonallisesti ja soittoon reagoiden. Toinen vahvistin oli joko Vox AC50, Vox AC30 taikka Fenderin Princeton Reverb. Näillä hieman kirkkaammilla ja agressiivisemmilla vahvistimilla sai tarvittaessa lisättyä särmää jos Dynacordin soundi oli kappaleen tunnelmaan liian löysä.

Vahvistimet mikitettiin perinteisesti lähimikeillä mutta myös oven takaa viereisestä käytävästä. Signaali jaettiin Kajaani 10EA miksauspöydästä AKG:n BX20-jousikaikuun, Rolandin RE 501- nauhakaikuun sekä EMT 140-platekaikuun. Näillä erilaisilla kaiuilla laitetaan kitara miksauksessa omalle paikalleen, isoksi tai pieneksi, ja valitaan käytävätilan kolkkoudesta, leveästä ja pehmeästä jousikaiusta, nauhakaiun rautalankasoundista taikka platekaiun kohahtavasta ja kihisevästä soundista parhaiten kappaleen äänikuvaan sopiva tila. Myös kitaran koppa mikitettiin läheltä ja kaukaa jotta äänten alukkeisiin sai tarvittaessa lisättyä akustista sointia.

Vaikka näin monta kanavaa ja mikrofonia yhtä kitaraa varten saattaa monesta kuulostaa liioittelulta, niin kuitenkin mitä enemmän materiaalia soittohetkestä tallentaa, sitä enemmän miksausvaiheessa on rakennuspalikoita joita yhdistelemällä saa oikean soundin ilman että täytyy laisinkaan turvautua digitaalisiin äänenmuokkausmahdollisuuksiin. Vanhoissa äänityslaitteissa ja instrumenteissa, kuten myös akustisissa tiloissa ja analogisissa kaikulaitteissa on paljon sellaista sattumanvaraisuutta ja kaaosta mitä ei pysty digitaalisesti jäljittelemään.

Soittamisessa on parhaimmillaan läsnä myös joku selittämätön puoli, sitä voi kutsua vaikka intuitioksi tai joksikin "flow"-tilaksi. Tätä koitin tavoitella parhaani mukaan tälläkin levyllä. Sellaista mielentilaa missä nauhoitusprosessi ja soittotilanne unohtuvat ja seuraava sointu tapahtuu automaattisesti ilman että sitä joutuu aktiivisesti miettimään. Kuten Captain Beefhearttina paremmin tunnettu Don Van Vliet kitaristeja ohjeisti: 'Your guitar is not really a guitar…Your guitar is a divining rod. Use it to find spirits in the other world and bring them over. A guitar is also a fishing rod. If you're good, you'll land a big one.' "

Joonatan Kotila



x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Pietu Korhonen



Tänään julkaisuun on tasan viikko! Siksi onkin paikallaan että miksaajamme Pietu Korhonen kertoo omasta prosessistaan. Myös Pietu on ollut mukana aivan alkumetreistä lähtien. Ja tässä kuulkaa on mies paikallaan! Pietun energia rauhoittaa, vaikka biisit olisivat millaisessa solmussa tahansa ja voidaan sanoa, että ilman hänen kärsivällisyyttään emme olisi tässä! Kiitos Pietu!


"Olen ollut mukana jokaisella Aino Vennan julkaisemalla levyllä aina Missing Buttons EP:stä asti. Missing Buttons äänitettiin lähinnä makuuhuoneessani yhdellä mikillä. Ainon kitara vireeseen ja jääkaappi pois päältä, jottei se hyrähdä kesken herkän oton käyntiin. Siitä on tultu pitkä matka verrattain lyhyessä ajassa.Tin Roof jatkoi osaltani siitä johon viimeisimmät singlelohkaisut olivat jääneet. Aino Venna band äänitti suurimman osan biiseistä keskenään. Monesti kappaleisiin on äänitetty runsaasti materiaalia, enemmän kuin lopullisella levyllä kuulemme. Tehtäväni oli yhdessä Ainon kanssa käydä läpi näitä äänityksiä ja valikoida mielestämme kappaletta parhaiten tukevat elementit. Monesti karsimme paljonkin. Pyrimme yleensä selkeään ja instrumenteiltaan varsin niukkaan ilmaisuun. Monesti jokin elementti saattaa vain käväistä kesken kappaleen tai sitä käytetään taustalla efektimäisesti tukemassa jotain muuta. Luonnollinen, orgaaninen ja "bändimäisyyden" korostaminen on tärkeää yhtyeen kappaleissa. Mitään suurta magiikkaa niiden tekemiseen ei liity, tärkeintä on kuunnella. Tarkoitus on saada merkittävimmät asiat selkeästi esille ja saada soittimien ja laulun luonnollinen sointi esiin kappaletta tukien. Dynamiikat on biiseissä varsin suuria, joka luo miksaukselle haasteita, mutta on myös erittäin kiehtovaa, kun pienillä ja suurilla äänillä, kuiskauksista huutoihin, hiljaisesta kitaran soitosta massiivisiin jousiin antaa mahdollisuuden luoda suuria draaman kaaria kappaleisiin.

Uutena elementtinä tulivat myös jousisoittimien ja puhaltimien käyttö runsaammin kuin aiemmin. Se toi erittäin mielenkiintoista väriä kappaleisiin ja kiitos Tuomas Skopan erinomaisten äänitysten ne soivat levyllä juuri niin kuin niiden pitääkin.

Saadessani kappaleen miksauspöytään kuuntelen sen sellaisenaan läpi. Yritän saada kappaleen punaisesta langasta kiinni ja lähteä miksaamaan biisiä sitä kohti. Aina ei ensiyrittämällä oikea linja löydy vaan sitä joudutaan khakemaan jotta biisi soisi levyllä niin kuin bändin ajatus on.

Miksaamisen aloitan yleensä tasoittelemalla kappaleen balanssin alustavasti suurin piirtein oikeaan muotoon. Seuraavaksi työstän lauluraidan. Miksaan Ainon ja Kaisun laulut  voimakkuuksiltaan kohtuullisen tasaisiksi. Tämän jälkeen yleensä miksaan soittimet keskenään, yleensä basso ja rummut keskenään ensin ja sitten kitarat keskenään, jonka jälkeen lopulta yhdistän ne yhdessä laulun kanssa ja teen ryhmittäin varsin lopullisen balansoinnin, tilan ja värin hiomisen. Kun biisit ovat siinä mallissa että kaipaamme taukoa ja kommentteja, lähetämme ne eteenpäin muiden kuunneltavaksi ja teemme sitten tarpeen mukaan korjauksia. Miksaustauot ovat erittäin tärkeitä jottei kuuroudu kuulemalleen. Parasta olisi jos biisin voisi aina kuulla niin kuin sen tavallinen kuulija kuulee ja sen arvion mukaan tehdä miksauspäätöksiä. Kun tauon jälkeen tulee tunne että se on siinä, on biisi valmis."

Pietu Korhonen

x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Lotta Savolainen



Lotta Savolainen on ollut mahdollistanut sen että on olemassa esiintyjä ja yhtye nimeltä Aino Venna. Nykyään Lotta myy Warner Livellä keikkojamme ja sen lisäksi puhumme kaikesta musiikkiin liittyvästä. Hän on se henkilö jolle ensimmäisenä soitetaan kaikki uudet biisidemot. Lotta rules! Näin hän kertoo itse:



"Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran Tin Roof albumin demoja.Matkasin työtapaamiseen junalla kohti Suomen Chicagoa oli hyvä aurinkoinen kevätaamu. Ensimmäinen kappale oli levyn Sons of Nakimov. Mietin miten suuria kehityksen harppauksia Aino Venna on yhtyeenä sekä Aino säveltäjänä ottanut. Miten hieno fiilis ihmisillä tulee kuulleessaan sen livetilanteessa. Voiko yleisön huumata yhden biisin voimalla?
Demoissa kuului ensimmäistä kertaa se todellinen yhtyeen sointi ja sielukkuus joka livetilanteissa on toki jo monesti huomattu, sekä Ainon taito kertoa mitä ihmeellisimpiä tarinoita, kuvat elävät vahvasti hänen musiikissaan.

On ollut hieno seurata Aino Vennan matkaa vuodesta 2010 tähän päivään. Ainon ensimmäinen keikka oli oman yhtyeeni (Pikku Kukka) lämppärinä Tampereen Klubilla.
Hänen esiintyessään oli ihan selvää, että tämä ei jää tähän. Perustaessani ensin oman keikkamyyntifirmani ja monen mutkan kautta nyt työskennellessäni Warner Music Livellä on täysin selvää, että Aino Venna on myyntirosterini vakiokalustoa. Joka kerta livetilanteessa tiedän, ettei tarvitse huolehtia miten yhtye selviää. He vangitsevat maailmaansa ja siinä sitten ollaan!

Kiitos teille, on ilo työskennellä kanssanne. En malta odottaa että saamme keikat rullaamaan ja livehommat täysillä pyörimään. Toivon, että teistä Aino Vennan kuulijoista jokainen kokee tämän yhtyeen livenä. Ja se Sons of Nakimov, edelleen mielestäni levyn ehdoton helmi!"

Lotta Savolainen

x

Tin Roof - Tekijät kertovat: Jaakko Viitalähde



Nyt kun levyn julkaisuun on reilu viikko, ääneen pääsevät vuoronperään kaikki sen tekijät. Ensimmäisen puheenvuoron saa Jaakko Viitalähde, joka on ollut masteroimassa lähes kaikkea tekemäämme ensimmäisen albumimme Marlenen jälkeen. Heti ensimmäisen levyn valmistuttua, oli selvää että Jaakkoo ja Virtalähde Mastering kuuluvat perheeseemme. Näin työskentelystään kertoo masteroija itse:

"Tin Roof on toinen masteroimistani Aino Vennan pitkäsoitoista, ja tiesin jo etukäteen, että masteroinnista tulee mielenkiintoinen ja haastava.

Levyllä on hyvin erilaisia kappaleita sekä isoja siirtymiä tunnelmasta toiseen. Jotta kokonaisuus toimisi, masteroinnin onnistuminen on aivan erityisen kriittistä. Kuten elokuvissa, kuvien ja kohtausten välisten siirtymien pitää olla sujuvia, tai illuusio kärsii ja draaman kaari katkeaa. Ilman kunnollista masterointia levy kuulostaa vain kokoelmalta erillisiä kappaleita.

Masterointi on enimmäkseen rauhallista kuuntelua, sävy- ja tasoerojen tasoittelua ja pienien nyanssien esiintuomista. Tarkoituksena ei ole tehdä kaikista kappaleista saman kuuloisia, vaan tehdä ainoastaan ne pienet, tarvittavat liikkeet, joilla kappaleen tunnelma tulee parhaiten esiin. Keskityn paljon siihen, miltä musiikki tuntuu, ja yritän työlläni voimistaa tätä tunnetta.

Tin Roofilla laulun dynamiikka, ero hiljaisten ja kovien kohtien välillä, on suurta. Koska ihmiskorva aistii luonnottomuudet ihmisäänessä hyvin herkästi, laulusoundin sujuvuus kappaleesta toiseen on hyvin tärkeää. Suurin osa työstä on pienien, joskus desibelin kymmenesosien tasoerojen hävittämistä. Levyllä on kaksi isoa crescendoa, joiden voiman täytyi säilyä, mutta balladimaisemmat kappaleet eivät silti saa jäädä niiden varjoon. Liioiteltu dynamiikka toimii vain hallitussa ympäristössä, kuten konserttisaleissa.

Kappaleiden välisen tauotuksen tekemiseen kuluu usein yllättävän paljon aikaa. Tauoilla pystyy yllättämään kuulijan, ja oikean mittaisilla tauoilla pystyy helpottamaan isoa siirtymää tunnelmasta toiseen. Tin Roofilla on klassinen draaman kaari, ja tauotus tukee tätä parhaansa mukaan. Tauotuksen rytmi löytyy musiikista itsestään, kun sitä vain kuuntelee.

Tin Roofin masterointi vaati kaksi versiota. Jälkimmäinen päätyi jakeluun, ja se on kaikin puolin ensimmäistä vielä hieman hiotumpi kokonaisuus. Masteroija taistelee aina aikaa vastaan - korvat turtuvat, kun tunteja kuluu, ja ne viimeiset nyanssit saadaan joskus kohdilleen tuorein korvin vasta seuraavana päivänä. Koska masterointi on viimeinen vaihe ennen painoa, sille kannattaa antaa aikaa. Sitten, kun masteroinnin jälkeä ei enää kuule, se on valmis.
Jäljelle jää vain musiikki. "

Jaakko Viitalähde Virtalähde Mastering

x

MITÄ TÄÄLLÄ OIKEIN TAPAHTUU?!? - pohdintaa siitä, miksi Radio Helsinkiä ei pitäisi lopettaa

Ensiksi suhteessa yksilöön

Vuonna 2011 ystäväni soitti minulle kesken työpäivän, että Njassa oli soittanut Radio Helsingissä Aino Vennaa ja lukenut lähetyksessä EP:n kanssa lähettämäni saatekirjeen, joka käsitteli lähinnä suhdettani Elvikseen. Tämä oli valtavaa. Suosikkikanavani soitti musiikkiani, josta juuri kukaan ei tiennyt yhtään mitään. Omakustanne EP:n saaminen radioon aloittelevana muusikintekijänä ja folk-kentässä olisi ilman Radio Helsinkiä ollut mahdotonta. Sama koski myös seuraavaa Waltz To Paris -lättyä. Vuonna 2012 rallimme "Suzette" voitti järkytykseksemme vuoden kesähitti-äänestyksen, mikä taas osaltaan muutti asennetta tekemiseen sekä bändin sisällä, että suhteessa yleisöön. Olen varma että kanavan varaukseton suhtautuminen musiikkiimme on suurin tekijä, joka edesauttoi levysopimuksen solmimiseen Stupido Recordsin kanssa. Tämä vuorostaan on mahdollistanut sen, että esikoisemme "Marlene" julkaistiin taannoin Saksassa ja että meillä on yhtyeenä toivottavasti olemassa tulevaisuus Suomalaisen musiikin kentässä. Tiedän että tämä on suuressa mittakaavassa varsin subjektiivista länkytystä, mutta kuinka tulevat bändit saavat musiikkinsa ilman suuria levy-yhtiöitä soimaan radiossa, jos tarjolla on vain kaupallisia kanavia? Eivät mitenkään. Ajatus on sietämätön!

Toiseksi suhteessa yhteisöön

Suomalaisessa indiemusiikin kentässä on upea ja kiinnostava vaihe käynnissä. Sitä aletaan myös noteerata maailmalla. Ei ole mitenkään liioittelua sanoa että ilman Radio Helsinkiä tässä pisteessä tuskin oltaisiin. Suurten ja pienten yleisöiden kun pitää jotain kautta myös pystyä löytämään uudet bändit ja tekijät. Se että todella olemme ystävien seurassa, ilmenee toimittajien henkilökohtaisessa otteessa ohjelmiin ja soittamaansa musiikkiin. Uuteen musiikkiin reagoidaan avoimesti, reaaliajassa ja ilman monikansallisten levy-yhtiöiden masinointeja. Tämän lisäksi puheohjelmat ja haastattelut ovat omaleimaisia ja raikkaita, eivätkä rakennu toimittajien omien dokauskokemusten ruotimiseen, keskenäiseen seläntaputteluun ja yleiseen tyhmyyden ylistykseen. Tästä johtuen kanava ylittää kaikki genre- ja ikärajat ja haastaa myös oman maun tottumukset. Urautuminen Radio Helsingin kuuntelijana on mahdotonta.

En edes hahmota miten tässä pisteessä voidaan olla? Mistä sikisevät ne tahot jotka haluavat tämän kulttuurimurhan toteuttaa? Huomaan raivon ja turhautumisen ottavan jälleen vallan ja lienee viisainta lopettaa kirjoittaminen ennen kuin pahin emotional-mesoaminen alkaa ja kiteytän seuraavaan:

Ajatus elämästä ilman Radio Helsinkiä on täysin kestämätön ja perseestä. Ei näin. 
Kiitos.

Aino Venna

Liity tukijoukkoin TÄÄLLÄ

 

x

Mustalahti ja Ilosaari!

x

IloaFestival ja Hailuoto <3



x

Ja Pohjanmaan lakeuksien tuuli

Tuurin kyläkaupan jälkeen, naurun hiljalleen tasaannuttua olimmekin Seinäjoella. Bar 15 soundcheck sujui niin vaivatta että aloin epäillä miten illan keikka onnistuu. Olen nimittäin tehnyt Nikke Knatterttonmaisen päätelmän siitä, että mitä enemmän bändi sählää ja "shekoilee" tsekissä, sitä paremmin illan keikka yleensä menee.  

Tämä osoittaui virheelliseksi olettamukseksi (olen kyllä ollut väärässä ennenkin). Paras keikka miesmuistiin! BUJAKA! JAUZA! Mitä näitä nyt o!! Suuri kiitos Bar 15 henkilökunnalle, oli totisesti nastaa! Miksaajalle Antille sata suukkoa, pistettä ja joulutähteä, aivan helkkarin hyvät soundit ja fiilis. KIITOS!!!

Välihuomio: Mietittiin pitkään miksi Moskovassa meitä ei piiritetty kuin muita turisteja. Vastaus on alla olevassa kuvassa. Aino ja Erik, nuo Pohjanmaan slaavit.

Lakeuksien keikka olikin sitten vuoden viimeinen sellainen. Erittäin hyvin fiiliksin "vetäydymme" pieneen talvilepoon. Vähän tuli haikea olo kun Kaisu "K" Koponen ei lähtenytkään kanssamme paluukyydillä vaan jäi vielä alkuviikoksi sorvin ääreen kaupunginteatterille. Kaisun eli Peer Gyntin työryhmä oli myös keikkayleisönämme (suuri kiitos Saaralle  pioneerityöstä ja keikan mainostuksesta ♥). Suunnittelemme jo vastaiskua, eli istumme maaliskuussa 2013 vastavuoroisesti kaupunginteatterin yleisöön ja ehkä samalla riipaisemme toisen Seinäjoki-keikan?

Jos ja kun niin sitten viimein ja vaikka astalolle uhaten pakotan koko bändin Lakeuden Ristiin. Kirkoista ja uskonnoista voi olla montaa mieltä, mutta tämä Aallon luomus on yksinkertaisesti pakko nähdä. Alvar Aalto on nero. PISTE. Tähän arkkitehtoniseen sivuraiteeseen päätämme tämänkertaisen katselmuksen. Ensiviikolla lisää pohdintaa teemalla Dynacord-vahvistin - uhka vai mahdollisuus?
x

Hulluutta on siinä monenlaista. Monenlaista.

Tien päällä on tavallista että tietty hysteria ottaa ihmisistä vallan. Henkilön käytös saattaa muuttua, drastisestikkin. Tämä ei ole selittelyä, tämä on tosiasia. Siitä pääsemmekin TUURIN KYLÄKAUPPAAN.  Tietenkin meidän oli pakko.

VIITTAKOSTAJA punoo juonia taustalla häämöttävän Vesa Keskisen kodin pään menoksi.

Koko maailman arkkivihollinen SININEN VIILTO hautoo kammottavaa suunnitelmaa...

Ja matka jatkuu... Ehkä jo huomenna lisää uutisia.


x

Vakiopaine, uusi olohuoneemme Keski-Suomessa

Perjantaina aloitimme matkanteon kohti Jyväskylää Nikke jälleen kuskinamme. Suunnitelmana oli napata Kaisu kyytiin vasta paikan päältä, ukulelistimme ja stemmistimme vaikuttaa tilaipäisesti Seinäjoen kaupunginteatterilla lavastajana (Peer Gynt - a must see) ja tuli huudeille suoraan. Ja siellä Jyväskylän asemallahan Kaisu nakotti. Kun poppoo oli näin täysilukuinen, suuntasimme kohti Vakiopainetta.

Eräs ystäväni kommentoi kuultuaan että olemme esiintymässä kyseisessä baarissa, että Aino Vennan posse ja Vakiopaine sopivat yhteen kuin sinihomejuusto ja piparkakku. Tämä oli eittämättä totta! Paikka on todella viihtyisä ja henkilökunta suorastaan superbe!

Ihanaa oli! Ilta oli loppuunmyyty ja keikka meni aivan nappiin!  Kuvia tuli vähemmän otettua kun keskityimme vain viihtymään ja nauttimaan olostamme. Melko sivistyneeseen aikaan lähdimme Samin luo nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Yhtyeemme tavoille uskollisesti piipahdimme kuitenkin hakemaan "muutamat" hampurilaiset ennen nukkumaanmenoa. Hampurilaisista suora leikkaus seuraavaan aamuun ja Samin keittiöön.

Aamulla toi tullessaan myös iloisen tekstiviestin, jossa kerrottiin että meidän Marlene oli kriitikko Pirkko Kotirinnan ykkösvalinta vuoden levy-uutuuksissa. Kovassa seurassa saimme paistatella, sillä kakkosena oli Leonard Cohen ja kolmatena kotimainen timantinkova Paula Koivuniemi! Kerrassaan mainio tapa aloittaa lauantai.

Puolen päivän jatkoimme matkaa. Vielä valtava kiitos Kyöstille ja Hear Ry:lle, sekä Vakiopaineen henkilökunnalle! Lupasimme jo Pauliinalle että keväällä tullaan uudestaan. JES! Ja seuraavalla kerralla otamme muistoksi mukaan t-paidat, jotta voimme tunnustaa väriä!



x

Turun duokeikka ja erilaisia näkemyksiä moottoritiestä

Jonski ja minä hurautimme eilen torstaina Turkuun duokeikalle. Uskomattoman ja ajohermoja koettelevan lumimyrskyn jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin ehjänä Humalistonkadulle Mikan ja Tarmon huomaan Viinille! Pääsin pitkästä aika laulamaan ilman äänentoistoa, mikä oli ylltättävän jännittävää. Keikka sujui kuitenkin mallikaasti ja tälläkin kertaa yleisö oli mitä parhain (ja erittäin tiukastei keskittynyttä)! Saimme puhelimen kautta terveisiä ja levytilauksen Helleviltä (75), ja sovimme hänen kanssaan tällit Lahden Sibeliustaloon "mahdollisimman pian". Brilliant!

Paluumatkalla saimme tallennettua jo menomatkalla nähdyn "oudon valo-ilmiön". Videoteospari Jonski&Aino2.0 on syntynyt. Tulemme kuvaamaan arjen ilmiöitä jotka valon määrän vähetessä saavat näköaistimme kautta uusia ja häkellyttäviä muotoja. Mistä tässä kaikessa onkaan kyse? Varmaa kuitenin on, että MOMA here we come!

x

Post Moskova, Post Russia

Hieman ehti aika vierähtää ennen tätä viimeistä Venäjän reissun kuvapäivitystä.. Sori!

Ateriointia Sixteen Tons keikkapaikalla. Aino ja Kaisu tilasivat paikallishengessä Storganovit ja koko revohka vodka-knyypit!

 Jonski ja Erik soundcheckissä. Cool as cucumber they were... Venäiläinen miksaajamme tuli myös ihaillen päivittelemään Jonskin Dynacord-vahvistinta.

Sixteen Tons oli sisältä aikamoinen! Kaisu K. Koponen on jälleen kerran onnistunut pukeutumaan interiöörin väristöä myötäillen. What a gal!

Big Wave Riders täysi hööki päällä. Meistä tuli ehdoitta kyseisen remmin faneja! Erittäin hyvä boogie! Valitettavasti Tundramatiksin keikka jäi näkemättä logististisista syistä, koska tiukka venäläinen houstimme nakkasi meidät oman keikkamme jälkeen hotelille...

Pari kuvaa jatkoilta Ravintola Gogolista! Voi että miten hauskaa oli! Alla: Aleksi ja Jonttu myhäilevät, Aino ja Teppo yrittävät ottaa kaverikuvaa, josta tuli nin legendaarinen että se jääkön jälkipolville..

Seuraavana päivänä uupuneet matkaajat hyppäsivät Tolstoi junaan, siitä vielä muutama kuva jäi tällä kertaa uupumaan, mutta pian!
x

Moskova, meet Suomi Delegaatio!

Uninen jengimme haahusti läpi pimeän Pietarin kohti Moskovan lentokenttää.  Koska bändistämme kahdella on lentopelko ja yksi on rasittavan taikauskoinen (oliko viimeyön uni enne lentoturmasta?!? Seariously...) ei Venäjän sisällä lentäminen ollut aivan läpihuutojuttu. Erityisen Neukkuhenkinen liukuhihnasto kuljetti Vennoja ja Suomen delegaatiota kohti Moskovan konetta.

Luonnollisesti lento sujui nerokkaasti ja saavuimme aurinkoiseen Moskovaan. Olimme kaikki sen verran väsyneitä että matkan tallennus jäi väliin. Stalinin hampaat (Stalinin rakennuttamat seitsemän pilvenpiirtäjää, jotka hallitsevat Moskovan kaupunkikuvaa) ja esikaupunki ylipäätään, olivat jylhä näky aamun auringossa. Ylipäätänsä se fiilis että "Toto, we're not in Kansas anymore" on hallitseva. Odotimme innolla uutta hotelliamme ja kyllä! Majapaikkamme Hotelli Budapest on neuvostoglamourin tyyssija! Käytäviä piisaa ja rimpsuja! JESS!

Olimme matkan jäljiltä sen verran poikki (mini-jetlack?) että torstai-ilta sujui varsin unisissa merkeissä lueskellen ja kylpien. Erik otti hurjan pestin hulluuteen ja lähti lonkalta paikaamaan Kari Ikonen Trion kontrabasistia. Go Erik!

Lisää kuulumisia jahka olemme ottaneet kaupunkia enemmän haltuun. Johten pienistä säädöistä liittyen nettiin, päivitämme blogia pienellä viiveellä, olkaat armolliset!

Suukkoja!


x

Zoccolo ja elämän sokkelot!

Matka rajalta Pietariin sujui hujauksessa! Pietarin kadut ovat loskassa, mutta "pohjolan Venetsia" tekee välittömästi vaikutuksen. Hieman eksperssionistinen otos paikallisesta daamista lumisateessa...

Ensimmäinen pysähdyspaikka on legendaarinen Helsinki Bar. Päätellen siitä kuinka nopeasti ruoat katosivat lautasilta olisi voinut luulla että jengimme olisi ollut viikkotolkulla ilman ruokaa. Alla baarin mainio opi venäjää/suomea-tabletti!

Helsinki-Baarista matka jatkui Sonya Radisson Hotelliin, joka oli nimetty Dostojevskyn Rikos ja Rangaistus -romaanin naispäähenkilön mukaan (Sonya, ei Radisson). Nerokas kirja! Lukekaa jos on vielä jäänyt tuntemattomaksi. Miten jylhä fasadi!

Ennen keikkaa tunnelmia takahuoneesta ja Zoccolosta ennen keikaa...


Illan keikka sujui erinomaisesti! Vaikka jouduimmekin jättämään rakkaan läski-Pekkamme Suomeen, lainakontrabasso hoiti homman. Yleisön suosikiksi nousi Trouble of the World ja Erikin jousisoolo.

Osa bändistä lähti Pietarin yöhön sapuskan metsästysmatkalle. Erik osti paikallisesta kioskista leipää ja juustoa ja kaupan totinen myyjä vastasi hyvästeihin synkällä "Good luck." totamuksella. Seuraavassa kaupassa sählinki oli jo ostettujen ostosten ja "kuka maksaa mitäkin" selitysten seurauksena sitä luokkaa että kassa epäili seurueen olevan Amerikkalainen. Meillä paras jengi on!

Mielettömän aamiaisen jälkeen kohtaamme lentokentälle ja kohti MOSKOVAA!!! Cпасибо Санкт-Петербург ja Zoccolo! Yвидимся позже!

Bussin ikkunasta vielä viimeiset silmäykset loittonevaan Pietariin! Pikaisiin näkemisiin!







x

Matkamme Venäjälle alkaa!

Junassa kohti Pietaria! Rajaa ylittäessä tulli kyselee soittimista. Voi kuulema tulla hankaluuksia paluumatkalla... Täytämme lappusia ja lippusia kaikki vähän pöllähtäneinä, matkakuumetta tuntuu olleen kaikilla.
Mutta mihin tulee allekirjoitus, mihin leimat? Engalnninkieliset lomakkeet ovat lopussa? Kauhutarinoita kerrotaan ranskalaisesta basistista, jonka kontrabasso jäi paluumatkalla Venäjän tulliin... 

Täytimme valtavan määrän lomakkeita, sekä Suomen, että Venäjän tullia varten. Meno- ja paluumatkaa varten. Soittimia varten. Lopulta niistä tarvittiin vain yhtä. Fiilis on jännittynyt, mutta todella hyvä! Pietari syleilemme sinua ajatuksisamma (väsymys johdattaa slaavilaiseen lyyriseen mielentilaan). Kuullaan pian lisää! Pus mus!
x

Dynamo ja muitakin elämän generaattoreita

Varsin sillipurkkimaisen matkamme jälkeen pääsimme vihdoin Turkuun! Ah! Miten rakkaudellisesti silmäilinkään kaupungin siluettia!
Kävimme hakemassa heti kärkeen matkahuollosta painosta saapuneet uuden uutukaiset t-paitamme! Devil takes care!

Kävimme Joonatanin kanssa soittamassa levykauppa Äxässä duo-matruuseina akkarikeikan ja suuntasimme sieltä muun bändin jatkeeksi Dynamoon.
Samettiin kääriytyneenä soundcheckissä Ville ja Erik.

Ilta hujahti yllättävän nopeasti ja suorastaan juoksimme Kaisun kanssa Omenahotelliin tälläytymään. Turku pyöri Kaisun ympärillä!

Lämppärinä soittaneen Antti Aution keikka meni melkein kokonaan sivu suun, mikä harmitti. Käykää ihmeessä kuuntelemassa Aution tuontantoa! http://soundcloud.com/anttiautiotrioriks. Antti ja Erik pre-keikkafiiliksissä.

Illan keikka sujui mainiosti! Tupa oli täynnä ja fiilis korkealla! Jopa punaisia pikkuhousuja tarjottiin encoresta! Ilta päättyi Elviksen Can't help falling love with you-soolovetoon (mutta minne jäivät pikkarit?!). Bändi illallisella nepalilaisessa! Aino on piiloutunut uuteen käätyynsä...

Tänään nuhjasimme varsin voipuneina Kahvila Alvarissa harmaiden juomien merkeissä, yö oli itse kullakin kulunut varsin melskeisesti, vaikka nyrkkitappeluilta vältyttiinkin. Yritystä kuitenkin piisasi!

Ehkä tänään paremmalla tuurilla Forssassa! Vaikka bändi taitaakin olla hieman väsyksissä, luulen että pieneen nujakkaan riittä aina voimia ja intoa!
Tältä erää tämä tässä! Over and out, good night and good luck!

x

Devil Take Care - Tour de Marlene 2012

Keskiviikon Le Bonkin keikka oli aika mahtava aloitus pienimuotoiselle rundillemme! Yleisöä piisasi ja soittamisesta jäi erittäin hyvä boogie. Antero Lindgrenin kuuleminen jäi tosin rikollisen lyhyeksi kun paahdoimme pakkaamaan kamoja Kaapelitehtaalle. Torstaina lähdimme sitten silmät sikkurassa ajamaan kohti Kajaania. Korjaus. Kaikki muut nukkuivat autossa kuin pienet porsaat ja keikkakuskimme Nikke hoiti ajopuolen. Tämän vuoksi ainakin omasta vinkkelistä matka sujui "kuin siivillä". Viva le Nikke! Kuvassa Kaisu Koponen ihmettelee...

Kajaanissa meitä osattiin odottaa! Sateen seurauksena julisteemme oli saanut suorastaan "Hurjapäät" -elokuvan kovishenkeä!

Rock House Kulmaan saapuminen oli autereinen kokemus. Paikka oli tunnelmallinen, kynttilöin valaistu ja 8 tuntia autossa istuineille matkalaisille keidas. Ville Pystynen otti paikan heti haltuun vankalla läsnäolollaan.

Keikkaan valmistautuminen sujui erittäin vaivattomasti, vaikka kaikki olivatkin hieman uneiliaita (tai ehkä juuri siitä johtuen). Puoli kymmenen aikoihin yleisö alkoi saapua paikalle. Lavan kuumista olosuhteista huolimatta keikka meni nappiin. Jutskailtiin aika paljonkin (myös osittain ranskaksi, huu) paikallisten kanssa ja hyvä fiilis jäi kaikille! Kuvassa Erik Michelsen.

Kaikki puitteet olivat nerokkaat aina Veikon järjestelyistä baarin henkilökunnan vieraanvaraisuuteen, yöpymisestä Saran ja Einon luona, Jussin valoihin ja lasagneen, unohtamatta Matiaksen miksauksta.

Ulkomusiikillisen erityismaininnan saa paikallinen terväleipä, jota söimme illallisella. Mainittakkoon että keikan jälkeisenä aamuna bändimme osti paikallisesta Pekka Heikkisen&Kumpp. kotileipomosta kyseistä leipää suorastaan "talven varalle". Tervaleipää kaikille!!! Leipä ei kuitenkaan suostunut kuvattavaksi, joten tyydymme Pekan leipomon logoon.

Kaiken kaikkiaan oli ihan supernastaa! Ihana Kajjaani! Suuri kiitos Raunoikaupunki Ry:lle ja Veikolle! JESS!!!

Nyt matkaamme kohti Turkua, Joonatanin kautta kanssamme reissussa Hunter S. Thompson ja SUURI HAINMETSÄSTYS. Tuo nerokas, nerokas kirja määrittää eräänlaisen henkisen riman matkallemme (naurua takapenkiltä). Kuulemisiin!

 
x

Nauhoitan c-kasetille, siis olen

Aloitin itseni tallentamisen alle kouluikäisenä. Kotona tuolloin ollut C-kasettinauhuri oli hankittu DDR:stä ja helppokäyttöinen "laatukapine".

Nauhurista tuli outo ulkopuolinen korva jolle esiinnyin. Jos jokin meni pieleen, lopetin nauhottamisen lähes paniikissa, mutta en koskaan poistanut pieleenmennyttä ottoa. Tämän takia esimerkiksi Tohtori Sykerön mieleenpainuva tunnusmelodia on tallennettu ainakin 12 kertaa peräkkäin. Ja ensimmäiset 10 ottoa katkeavat kaikki tismalleen samassa kohdassa. Puhdasta dokumentaatiota.

Niin ikään nauhalle ovat tallentuneet rec- ja stop-nappuloiden äänet. Naks, naks. Naks, naks. Nykyajan digitaalisessa äänimaailmassa tuo rämpyttely on ärsyttävää, mutta myös oudon virkistävää ja kyllä, taas ärsyttävää.

Mutta sitä C-kasetin perushuminaa. Kun isän nauhoittaman mix-tapen loppuun oli jäänyt usempi minuutti tyhjää, kuuntelimme puoliunessa mystistä suhinaa. Kunnes lopulta "Naks". Se suhina on tallentunut jonnekin aivojen syövereihin. Koskaan ei voi olla liikaa suhinaa. Suhinaa. (suhinaa suhinaa).

Ensimmäiset äänitykseni sisälsivät puhe/laulua, muun muassa erinäisiä virsiä (tätä on vaikea selittää), varsin hurskastelevan tulkinnan kappaleesta "Laulu oravasta" (ehkä jokin virsitulkinta-moodi oli jäänyt päälle) ja tuntemattomalle kosmiselle taholle esittettyjä toivomuksia, jotka yleensä liittyivät erinäisten lemmikkieläinten saamiseen.

Kuitenkin ylivoimaisin on lähes demonisen rummutuksen säestämä cover Rautavaaran klassikkosta ”Hummani hei”. Heti kun saan nauhan digitoitua laitan sen tänne. Noin vaan niinkuin kuriositettina ja todisteena c-kasettiurastani.

Nauhuri on jatkanut olemassaoloaan ykkösyleisönäni, koska kätevästi samaa kasettia käyttäen olen tallentanut biisiaihioita yön pimeinäkin tunteina (jossain välissä keksin käyttää myös työpaikan puhelinvastaajaa, voitte vain miettiä miten tämä "kokeilu" päättyi.)

Tämä kaikki on erittäin ajankohtaista, sillä juurikin nyt tuo DDR:n laatukapine on 25 vuoden jälkeen sanonut sopimuksensa irti. Eli mäsänä ja syö kaikki nauhat. Ulvoo matalalta tuskissaan. Raukka.

Siksi nyt pyydänkin nyt seuraava: Jos Sinulla on ylimääräinen mankka 80-luvulta (vuosikymmen on tärkeä, sisäänrakennetut mikit olivat tuolloin varsin laadukkaita) jossain elinpiirisi nurkassa, ota yhteyttä (CONTACT), jutellaan.

Aino V.

AINO VENNA - MISSING BUTTONS EP ILMESTYY PÄÄSIÄISEN JÄLKEEN MYÖS C-KASETTINA. (suhinaa suhinaa)